Työniloa
Kirjoittaja lukutoukka klo 21:01 aihe Kirjasto, Kirjat, Tapahtumia

No, koittihan se viimein onnellinen työhön paluu. Kyllä, sen verran minä pidän työstäni, että paluu tuntui varsin mukavalle. Jos jokin vähän himmensi, niin se, että sain tietää, ettei taloon tule vettä koko päivänä?! Muistui vanhat Bulgarian ajat mieleen, missä veden säännöstely oli arkipäivää, mutta että meilläkin…

Pelkoni osoittautui kupruksi, sillä kun menin iltavuoroon, vettä tuli jo! Heti hävisi se krooninen vessahätä:) Sai siis nauttia täysillä koko päivästä. Aika hiljasen olosta oli, mutta niin sain aloitettua melko pehmeällä laskulla. Eikä kroppa suuttunut monen viikon lorvimisesta. Olinhan minä jo vähän yrittänyt treenata kevyellä jumpalla.

Minua oli odottamassa kaksi kirjapakettia! Ensimmäinen on Katja Kallion Karilla, sillä K.K on meidän elokuun kirjailijavieras! 25.8 Katja Kallio saapuu meidän iloksemme!

Toinen paketti oli Matti Laine: Pudotus. Matti tulee meille syyskuun 8. Lisäksi on kaikkia muitakin vierailijoita tiedossa, joista lupaan tiedottaa!

0 kommenttia
Viikko vielä
Kirjoittaja lukutoukka klo 16:17 aihe Kirjasto

Viikon verran vielä lorvimista ja sitten pääsee töihin. Kyllä, pääsee, sillä minun kohdalla on jo sellainen piste saavutettu, että mieli palaa innosta, kun ajatteleekin työmaalle paluuta.

Onhan tässä jo lonkkaa vedettykin, niin että ihan sopiva hetki päästä kirjaston maailmaan. Yritän tässä pikkasen vetristellä, ettei heti kroppa laukea, kun tartun ensimmäiseen kirjapinoon.

Muutaman viikon päästä alkaa sitten kesäloma, joten sitä ennen on revittävä työn teosta kaikki irti :)

0 kommenttia
Kirja maksaa 10€
Kirjoittaja lukutoukka klo 00:18 aihe Asiakaspalvelu

Näin se vaan on. RIKOS RAUTATEILLÄ, rikosnovellikokoelma julkaistiin tänään klo 18.00. Se teos sisältää toinen toistaan hienompia dekkarinovelleja!

korttikansio-068.jpg

Jos joku haluaa sen kirjan, voi ottaa yhteyttä minuun, niin toimitan kirjan 10€ ja postikulut. Joko kommenttilootaan tai vaikkapa sähköpostilla korttikori@gmail.com.

0 kommenttia
Rikos rautateillä
Kirjoittaja lukutoukka klo 09:21 aihe Tapahtumia

Huomenna alkaa se odotettu tapahtuma! DEKKARIPÄIVÄT!

Jos jotain harmillista on kaivettava esiin, niin se, että sairaslomastani johtuen en saa siellä työskennellä. Aika paha juttu näinkin toimeliaalle ihmiselle. Millähän minä maltan olla tekemättä mitään? Tarttee ottaa joku toppuuttelija mukaan.

Uutuuden karhean novellikokoelman kävin jo hakemassa. Se on hieno! Salainen kirja, jota ei saa kenellekkään näyttää, vielä. Huomenna se on kaikkien saatavilla, kun julkistaminen tapahtuu klo 18!

Laitan sen hyllyyni, sillä minähän olen sen jo lukenut. Hiukan eri muodossa vaan eli käsikirjoitusliuskoina, mutta voin lämpimästi sitä suositella, sillä varsin mukavia murhia siinä novellikokoelmassa on!

Rikos rautateillä-kirjaa kannattaa tulla hankkimaan Kouvolan Dekkaripäiviltä! Kirjaa saa jälkeenpäin muutenkin, mm. Suomalaisen kirjakaupan kautta. Jos kiinnostaa, niin minäkin saatan sitä toimittaa.

Ilmoittelen hinnat ja postimaksut lähiaikoina.

0 kommenttia

Kirjavan kirjan kuja