Kirjavan kirjan kuja

Katja Kallion vierailu oli onnistunut, ainakin minun mielestä ja alan olla siitä jo toipunut. Vaikka, yleensä joka vierailun jälkeen minulla on sellainen omituisen haikea olo, että nyt se sitten on taas ohi…

Olin vastassa Katjaa junalla ja sieltä hän saapui, ensimmäistä kertaa Kouvolaan. Hienoa, taas sain jonkun käymään Kouvolassa Menimme syömään, jonka aikana juttelimme. Ruokailu on aina hyvä hetki ottaa tuntumaa siihen, millä “kielellä” puhumme tai että löytyy se yhteinen sävel. Sen jälkeen kaikki sujuu omalla painollaan.

Auditorioon tuli kivasti väkeä ja erityisen onnellinen olin taas heidän aktiivisuudestaan. Kysymyksiä ja keskustelua piisasi oikein kiitettävästi. Väittäisin, että meillä oli lupsakan lämmin tilaisuus.

Tilaisuuden jälkeen saatoin Katjan kotimatkalle ja olimme molemmat sitä mieltä, että ilta sujui hyvin. Puhuttiin kirjasta Karilla, mutta ei karahdettu karille.

Ihanaa, kun on saanut olla taas töissä. Sille antaa arvoa, kun se tietää sitä, että kun on töissä, on terve. Kun on poissa töistä, niin on sairaana ja olen nyt sairastanut tavallista enemmän.

Tässä eräänä päivänä tuli vanha pariskunta. He molemmat halusivat kirjastokortit. Ihanaa. Kun tein kortteja, paljastui, että rouva täyttää juuri 80 ja herra 90. Heillä oli paljon kysyttävää ja jopa niin haastavaa, että jouduin turvautumaan työkaverin apuun. Saimme yhdessä heille sitä, mitä he tulivat hakemaan

Katja Kallio tulee meille maanantaina ja olen siitä iloinen. Jos näen tai tapaan yhdenkin ihmisen yleisön joukossa, joka tulee vain siksi kirjastoon, että näkee Katjan, se on työvoitto. Lisää sieluja kirjastoon

Niin, eilen alkoi loman jälkeinen elämä. Onneksi olin vain kaksi viikkoa pois, etten isompaa perehdytystä tarvinnut. Silti oli muutama uusi asia, joita suurimpana ja merkittävämpänä oli se, että olimme myöhempään auki. Se tarkoitti sitä, että ruokatunti oli eri aikaan ja vuoronvaihto tapahtui eri aikaan. Heh, kyllä siihen tottuu.

Se, että olemme kahdeksaan asti auki, ei minua kyllä hetkauta, sillä vanhana ravintolatyöntekijänä joissain paikoissa vasta aloitettiin iltavuoro klo 20. Työaikahan ei lisääntynyt. Nyt on sentään mukavaa, kun menee töistä kotio, voi iltapalasen jälkeen oikasta suoraan yöpuulle. Toisin kuin silloin, kun pääsimme seiskalta, niin oli aina kotona kahden vaiheilla, mitä kaikkea vielä kerkeis tehdä ja sit ei kuitenkaan kerennyt mitään

Syksyn kirjailijavierailut alkavat. Sen puitteissa olen tehnyt järjestelyjä. Olen saanut sovittua kalusteet ja huomenna jaan mainokset ja haen palkinnot:) Samalla tähtäilen jo vähän ensi vuottakin. Haluaisin meille vaikka ketä…

Minun kohdallani on nyt päässyt käymään niin, että kaikkien lomien takia en muista yhtään mitään. 23 asiaa alkoi melkein hyvin, mutta nyt en muista niitäkään(1-3 jutskaa), joita muka opin? Voi kääk! Jään luokalle, jälki-istuntoon ja saan ehdot joka asiasta…

Jospa elämä ja töissä käynti palautuisi joskus normaaleihin uomiinsa, niin jos sitten vaikka aloittaisi alusta, abc… Se vaan on niin, että kaikki muut tuntuvat olevan niin paljon fiksumpia ja minulle tarttis aina selkokielellä kaikki selittää, suurin piirtein ratakiskosta taivuttaa.

Minua on pyydetty Facebookiin monta kertaa. Ok, olenhan minä siellä, siis olen ihan osannut itteni sinne asettaa, mutta siinä kaikki. Varmaankin johtuu siitä, että ihan sydämen palavaa intoa ei ole nettiseukkaamiseen. Kun sitä voi tavata ihmisiä ihan face to face ja tarviiko koko ajan olla niitä “ystäviä”? Ei taida olla minun juttuni. Toisekseen sitä ajattelee, että kun nyt jo istuu ihan riittävästi koneella, kirjoittelee blogeja, sähköposteja ja kirjeitä, niin olisko ihan pakko viel koukuttaa itsensä johonkin naamailuun? Bebakaan ei kestäis ja kun on sitä muutakin elämää, onneksi