Voi Turskatti!
Kirjoittaja lukutoukka klo 21:03 aihe Tapahtumia

Tänään se tapahtui, Kissa saapui kaupunkiin, eikä mikä tahansa kisu, vaan Katti Matikainen! Kaikkien lasten rakastama kissimirri ja aikuisten myös.

Aluksi piipahdettiin teatterilla katti-matikainen-001.jpg

Sitten ampaistiin Haanojan sivukirjastoon, missä oli odottamassa valtaisa lapsijoukko katti-matikainen-002.jpg

katti-matikainen-006.jpg Katti Matikainen kertoi huikean sadun ja lapset avustivat. Olivat muutenkin täysillä mukana,väliin jopa melkoisella äänivolyymilla.

Iltapäivällä oli toinen satu pääkirjastossa ja sitten huilille.

Illalla oli vielä Silja Sillanpää kertomassa, yllätys-yllätys, mm. Katti Matikaisesta. Illalla ei ollut enää paljon porukkaa, ei siinä määrin kuin aamulla. Paljon saimme kuitenkin tietää kaikkea hyvin mielenkiintoista. Jäämme nyt odottamaan joulukuun 1. jolloin alkaa TV:stä Joulukalenteri, mikä on Silja Sillanpään käsikirjoittama.

0 kommenttia
Miina Supinen
Kirjoittaja lukutoukka klo 09:07 aihe Tapahtumia

Miina Supinen ilahdutti meitä vierailullaan alkuvuodesta, jolloin tätä blogia ei ollut missään, ei edes ajatuksissa. Tilaisuus taltioitiin ja siitä tehtiin DVD, jota saa lainata Kouvolan kirjastosta. Sama juttu on Petri Tammisen, Tommi Liimatan ja Jukka Behmin vierailujen kanssa, jotka myös saatiin ikuistettua.

Youtubessa on myös kivoja pätkiä. Nyt Miinakin on siellä, joten ei kun tsekkaamaan.

0 kommenttia
Lapsille ja lapsenmielisille
Kirjoittaja lukutoukka klo 23:13 aihe Tapahtumia

Tässä kuussa meillä on toinenkin kirjailijavieras, eikä ihan mikä tahansa vaan…

julistek.jpg

Samana päivänä sitten illalla….

juliste.jpg

Joten, miten hauskaa meillä onkaan tiedossa!!!

0 kommenttia
Leimoja lyödessä
Kirjoittaja lukutoukka klo 17:53 aihe Asiakaspalvelu

Eilen olin pitkästä aikaa palautus/lainaustiskissä töissä. Ei erityisen vilkas ilta, mutta piristävänä juttuna oli opiskelijaporukat. Kielenkääntäjät oli jalkautettu kaupungille erilaisten tehtävien pariin. Heitä virtasi tasaisesti pienillä porukoilla ja oikein ilolla halusin palvella heitä. Oli meinaan vähän erilaisia kysymyksiä kuin yleensä.

- Mikä on huonoin iskurepla?

- Mikä on Kalevankatu 4:n asunto-osakeyhtiö?

- Missä ja mihin hintaan pääsee 15 ihmistä saunaan? jne,jne

Hih, oikein hubaa. Leimojakin tarttivat ja kahdella leimasimella paukutin kirjaston omaa leimaa ja poistoleimaa :)

Opiskelijat olivat varsin ihania ja hyväkäytöksisiä nuoria. Olin huomaavinani, että he itsekkin pitivät siitä, mihin tehtävään olivat joutuneet. Samalla oppivat kaupunkia vähän tuntemaan, kun heidän oli niitä leimoja haettava vähän sieltä sun täältä.

Tänään olin poikkeuksellisesti sivukirjastossa lainassa. Saa sitä kirjastovirkailijoitakin lainata. Kaukolainaan en taitaisi lähteä…

0 kommenttia
Mikä kirjailijavierailu - Matti Laine
Kirjoittaja lukutoukka klo 22:18 aihe Tapahtumia

Koko päivän valmistelin iltaa. Itse asiassa se alkoi jo yöllä, kun nukuin levottomasti ja räknäilin kaikkia, mitä on vielä tehtävä jne. Sitten jo aamusta on sellasessa pienessä täpinässä, että muistanko kaikki, vai unohdanko jotain oleellista… Laitoin Matille viestin, että jos voisimme tavata klo 16 eräässä ravintolassa, jossa söisimme ja vähän pehmustelisimme iltaa.

Laitoin lapset kouluun ja kävin asioilla ja sitten vaan ajattelin Mattia, iltaa ja sillai alitajuisesti valmistauduin, mietin kysymyksiä ja sitä, ketä tulee paikalle, vai tuleeko ketään.

Olin sopinut kalusteista, joita ei sitten kuulunutkaan “normaaliin” aikaan. Soitin ja varmistin, että ovat varmasti tulossa. Olivat, oli sattunut mutka matkaan, mutta Isku pitää minkä lupaa! Tosin, jouduin sälyttämään sisustamisen vahtimestarin niskoille, joka onneksi auliisti lupasi sen hoitaa.

Sitten soitti Matti, joka siirsi tapaamisaikaa puolella tunnilla. Juuri sellaisten asioiden takia haluan aina tarpeeksi aikaa, että on varaa joustaa. Kun tapasimme Matin kanssa, meillä oli ihan mukavasti aikaa syödä ja haastaa, ottaa tuntumaa.

Auditorio oli valmiina, kun saavuimme kirjastoon ja vain kynttilän sytytin. Porukkaa alkoi virrata sisään kiitettävästi ja se oli kiitollista katseltavaa. Erityisen iloinen olin koululuokasta, joka saapui paikalle ja jaksoi olla koko ajan, vaikka tilaisuus vaan venyi toiselle tunnille. Keskustelu virisi yleisön ja Matin välille niin, että tuntui välillä siltä kuin minä olisin ollut yleisö :)

Yleisöpalkinto oli Matti Laineen esikoiskirja PUDOTUS. Sen voitti eräs oppilas siitä koululuokasta. Minusta se voitto meni oikeaan osoitteeseen!

kirjailijavieraat-007.jpg

Illan päätteeksi kävimme pienellä porukalla lasillisella ja jälkipuinneilla.

0 kommenttia
Syyskuun vieras
Kirjoittaja lukutoukka klo 09:20 aihe Tapahtumia

Syksy saapuu kaupunkiin ja myös kirjastoon. Ei ollenkaan huono asia, sillä syyskuussa meillä on vieraita. Aluksi Matti Laine

pic11942.jpg

Matti Laine kerkiää ennen kirjastovierailua loistaa Kouvolan teatterin ensi-illassa LOKKI.

Sen jälkeen onkin hyvä haastella, kuinka näyttelijä kirjoittaa kirjan, vieläpä dekkarin. Uskoisin, että tästäkin illasta tulee yhtä leppoisa kuin aina muinakin kirjailijavierailuiltoina.

Seuraavasta vieraasta kerron ensi viikolla!

0 kommenttia

Kirjavan kirjan kuja