Eilen olin pitkästä aikaa palautus/lainaustiskissä töissä. Ei erityisen vilkas ilta, mutta piristävänä juttuna oli opiskelijaporukat. Kielenkääntäjät oli jalkautettu kaupungille erilaisten tehtävien pariin. Heitä virtasi tasaisesti pienillä porukoilla ja oikein ilolla halusin palvella heitä. Oli meinaan vähän erilaisia kysymyksiä kuin yleensä.
- Mikä on huonoin iskurepla?
- Mikä on Kalevankatu 4:n asunto-osakeyhtiö?
- Missä ja mihin hintaan pääsee 15 ihmistä saunaan? jne,jne
Hih, oikein hubaa. Leimojakin tarttivat ja kahdella leimasimella paukutin kirjaston omaa leimaa ja poistoleimaa
Opiskelijat olivat varsin ihania ja hyväkäytöksisiä nuoria. Olin huomaavinani, että he itsekkin pitivät siitä, mihin tehtävään olivat joutuneet. Samalla oppivat kaupunkia vähän tuntemaan, kun heidän oli niitä leimoja haettava vähän sieltä sun täältä.
Tänään olin poikkeuksellisesti sivukirjastossa lainassa. Saa sitä kirjastovirkailijoitakin lainata. Kaukolainaan en taitaisi lähteä…
