Kirjavan kirjan kuja

JKL:n kirjamessuilla oli myös dekkarimiehiä…naisia en tainut bongata.

Markku Ropponen on Otto Kuhalan luoja. On saanut Vuoden Johtolanka-palkinnon vuonna 1991. Olen aina tykännyt hänen tyylistään kirjoittaa ja olen lukenut melkein kaikki hänen kirjansa. Niitä on sitten muitakin, kuin Kuhala-dekkarit. On siis muita rikosromaaneja ja sitten on muita romaaneja

Kerran lainasin kirjastosta, siis työpaikaltani hänen kirjansa Mies katoaa sateeseen. Luin sen ja jossain puolen välin tietämillä alkoi tuntua siltä, että jotenkin maistuu tutulle… No, onneksi minulla on kirjapäiväkirja ja sieltähän minä sen löysin! Olin siis jo lukenut sen ja mikä parasta, minulla oli se itselläkin, ihan omana kappaleena, omassa hyllyssä. Että, ei tule kirjojen ahnehtimiselle loppua…

Uusi tuttavuus rikosten saralla oli Pasi Lönn. Häneltä on ilmestynyt nuorten dekkari Hyppy syvyyteen, joka on nyt myös yöpöydälläni. Pasi on osallistunut Kouvolan Dekkaripäivien nuorten dekkarien kirjoituskilpailuun ja sen seurauksena hän oli nyt kirjamessuilla esittelemässä tuotostaan. Hienoa! Oli sitten ihan pakko mennä Pasin pakeille vähän haastamaan, jos hän vaikka vierailisi ensi kesänä Kouvolan Dekkaripäivillä!

http://www.dekkaripaivat.fi/

Kirjamessujen vieraista ehdottomasti suosituin oli SOFI OKSANEN. Aivan kuin vahingossa pääsin hänen kanssaan muutaman sanan vaihtamaan. Muutoin kaikki hänen esiintymisensä olivat niin täynnä kansaa, etten edes yrittänyt päästä framille.

Aika uskomatonta, mutta silti tosi upeaa, että joku kirjailija saa niin paljon kansaa liikkeelle. Sofi oli liikkeellä IMBI PAJUn kanssa, koska heidän yhteinen kirjansa Kaiken takana oli pelko, on juuri julkaistu.

TOMMY TABERMAN on minusta aivan uskomattoman paras rakkausrunojen kirjoittaja. Jos mies kirjoittaa rakkausrunon, puhuu rakkaudesta, sortumatta silti hunajaiseen lässyttämiseen, se on todella taito. Mutta niinhän T.T itsekin tuumasi, että rakkausrunon kirjoittaminen ei onnistu keneltä tahansa, eli kyllä se vaati älyä Hänen uusin runokirjansa on Eroottiset runot.

KAUKO RÖYHKÄn tiesin aika kookkaaksi mieheksi, mutta kun seisoin hänen rinnallaan, niin totesin sen myös sillä lailla aika hyvin. Niin isolla miehellä oli kuitenkin melkoisen leveä hymy Hänen uusin kirjansa on Kesä Kannaksella.

ELINA HALTTUNEN oli aivan mahtava persoona. Erittäin lämmin ja sympaattinen. Juttelimme pariin otteeseen ja teimme tulevaisuuden suunitelmia… Hänen esikoisteoksensa Saaressa kaikki hyvin on nyt yöpöydälläni.

Syy siihen, miksi halusin kirjastoon töihin, on yksinkertainen(niin kuin minäkin). Minä pidän kirjoista! Niitä on kiva käsitellä, ne ovat kivan näköisiä ja ennen kaikkea niitä on niin kiva lukea. En voisi kuvitella päivääkään ilman kirjan hiplaamista ja lukuhetkeä.

Tämän ihanuuden minulle mahdollistaa kaikki ihanat kirjailijat. Kunnioitan syvästi sitä prosessia, mikä jonkun on tehtävä, että minä(ja monet muut) saavat lukea niitä kirjoja.

Jyväskylän kirjamessut olivat minulle jälleen onneni yrttitarha. Näin ja kuuntelin montaa kirjailijaa. Osan kanssa jopa juttelin ja siitä joukosta muutama saattaa olla ensi syksynä meidän kirjastossa kirjailijavirailijana.

Miksi kävin Jyväskylässä? Siksi, etten ole ikinä käynyt Helsingin kirjamessuilla. Minulle sopii paremmin vähän pienemmät messut. Pystyn juuri ja juuri hahmottamaan tapahtuman annin. En halua, että joutuisin tekemään valintoja monen hyvän välillä. Jyväskylässä oli helppoa seurata kirjailijahaastetteluja, kun niitä oli monta, siis samalta kirjailijalta oli monta “kohtauspaikkaa”. Uskomatonta, miten jaksoivat!

Kahden päivän Paviljongissa kävelyn jälkeen oli minullakin jalat aika soseena.

Palaan kirjailijoihin vielä…

Minna-tätillä oli tänään synttärit. 165 v. Heti aamusta sain pitää pienen esitelmän kotona lapsilleni aiheesta, kenen takia liputetaan. On muuten melko lailla tuore liputuspäivä.

Sen kunniaksi kävin Marjolassa, mikä on vanhusten talo. Vein sinne laatikkotolkulla kirjoja, uutta lukemista virkeille vanhuksille. Ottivat taas ilolla vastaan kokoelman. Mitä tulee vanhuksiin, viihdyn heidän kanssaan ja on aina ilahduttavaa huomata, kuinka huumori säilyy, vaikka ikää tulee lisää. Kun erästä rouvaa alkoi pyörryttämään, niin laittoi kädet kasvoilleen. Vieruskaveri tuumasi siihen, että aloit sitten kuurunpiiloa leikkimään

Sitten pidimme kirjallisuustuokion ja aiheena oli päivänsankari MINNA CANTH.

Melkoinen nainen oli hän. Seitsemän lapsen yksinhuoltajana selvisi sen ajan maailmassa rohkeasti ja pystypäin. Kävimme läpi Canthin tuotantoa ja elämää. Olin juuri kerennyt lukea pienoisromaanit Kauppa-Lopo ja Köyhää kansaa. Joten niistä tiesin kertoa tuoreeltaan. Muista me sitten vaan kävimme muistelujen perusteella ja jokainen muisti heti jotain, elokuvista ja näytelmistä.

Hämmästyttävää oli, se kun olin usein miettinyt sitä, että kun vaikkapa TV:ssä näytetään jonkun vähävaraisen kotia, niin yleensä on epäsiistiä… Kirjassa Köyhää kansaa, Minna vastasi minulle reilun sadan vuoden takaa, että jos ei ole ruokaa, ei ole voimiakaan, ei siivoamiseenkaan…vastasi näin, koska sitä ihmiset usein ihmettelevät!

Maanantaina meillä oli kirjailijavieraana tomittaja Sakari Nikki. Alkuperäisen suunnitelman mukaan auditoriossa, mutta sitten kävi toisin.

Menin töihin puolelta päivin, jolloin kalusteet Iskusta olivat jo tulleet. Sisustin auditorion kirjailijavierasta varten vähemmän auditoriomaisemmaksi. Kun kaikki oli valmista iltaa varten, kävin syömässä ja menin asiakaspalvelutiskiin töihin.

Jonkin ajan kuluttua eräs asiakas kysyi, onko kaksi tilaisuutta yhtä aikaa auditoriossa? Kaksi? Kuinka niin? Ei voi olla. Menin tarkistamaan ja mitä selvisi? Auditorio oli todellakin varattu, mutta ei kirjailijavierailulle Olin tällä kertaa muistanut lähes kaiken muun, mutten ollut varanut auditoriota. Olisin voinut juosta pää edellä seinään, mutta en tehnyt sitä, sillä oli toimittava ripeästi.

Onneksi auditorion varanneet tulivat niin paljon aikaisemmin, että toiminta-aikaa oli kotvanen. Päätin siirtää kirjailijavierailun yläkerran näyttelytilaan. Onnekseni vielä, työkaverini Petri oli paikalla ja hälyytin hänet apuun. Yhdessä roudasimme kalusteita ja sisustimme leppoisan kirjailijavierailunurkkauksen näyttelytilaan.

Olin aiemmin valittanut, kuinka auditoriossa on kylmä ja varautunut sen takia villapaitaan. Kun siinä sitten kalusteita roudattiin, ei ollut yhtään kylmä. Tuntui, että höyry pörräsi ympärillä.

Seuraavana oli sitten vuorossa saada suuri yleisö oikeaan paikkaan, kun kirjailijavierailut olivat aina olleet alakerrassa ja niin oli nytkin tiedotettu. Ihan jokaiselta en ilennyt kysyä, onko menossa alas vai ylös, mutta toistakymmentä sain haalittua paikalle. Tilaisuuden jälkeen kuulin, että ainakin yksi, joka olisi halunut kuulla Sakari Nikkiä, oli istunut Suomi-Saksa-seuran vuosikokouksessa…

(kuva Petri t.)

Tänään oli Kouvolan kirjaston järjestämä tilaisuus kansalaisopiston auditoriossa. Sotavuodet Kouvolassa. Yleensä kun järjestää jotain tilaisuutta, niin juuri ennen H-hetkeä sitä jännittää, että tuleekohan ketään… No, tänään jännitettiin, että mahtuukohan kaikki?? Tila veti 140, mutta laskin portailla istujatkin, niin kyllä sitä väkeä oli 150. Kun en voinut sanoa, ettei mahdu, kun väki vaan halusi tulla, vaikka sitten portaille istumaan.

Luennoitsijat Keijo ja Sakari osasivat hommansa ja kertoivat todella mielenkiintoisesti millaista Kouvolassa oli sotien aikaan. Kun oli kaksi tuntia kulunut, pidettiin väliaika, jolloin pääsi kirjaston kahvilaan kahville ja tutustumaan sota-aiheisiin kirjoihin kirjanäyttelyssä.

Sota-aiheinen tilaisuus jatkui vielä toiset kaksi tuntia ja niin oli mielenkiintoista, että olisi voinut jatkua vaikka iltaan asti. Ihanaa, kun ihmisiä kiinnostaa

Nyt on ollut jotenkin aika paljon puhdetta. Siis töissä ja vapaa-ajalla ja jopa unissaan.

Kun siirryimme automaatteihin, niin niiden kanssa se opastus on kummasti työllistänyt. Lisää vipinää on tuonut Uuden Kouvolan kirjastokortit!

Asiakaspalvelu on ollut nyt aika tapetilla. Ystävällisesti yrittää saada asiakkaalle kerrottua, että meillä on nyt automaatit, että jospa hoidettaisiin asiat nyt niillä :)  Enemmistö “tottelee” kiltisti ja haluaa oppia automaattien käytön. Sitten on se ryhmä, joka vaan ei halua! Ei koneita vaan ihmisiä. Vähän kaksipiippuista, sillä kyllä ne automaatit taisivat tulla ihan jäädäkseen. Kun saisi ihmiset opetettua niitä käyttämään, niin meille jäisi aikaa tehdä niitä muita töitä, mitkä nyt vaan roikkuvat, odottavat ja painavat mielessä.

Kirjastokortin uusiminenkin on oma hommansa. Siinä saa samalla kätevästi annettua asiakkaille sen automaattilainauksessa tarvittavan tunnusluvun. Vaan kun on niitä, jotka eivät halua sitäkään, heh, no joka lyylin oma tyyli.

En minäkään aikoinaan raaskinut vaihtaa ajokorttia, kun nimi vaihtui. Oli niin nostalgista pitää vanhaa paperista korttia. Kunnes sitten päräytin ratsiaan ja poliisit antoivat noottia ylinopeudesta, mutta myös vanhasta kortista. Vielä sain kirjeenkin, nimismieheltä, että paranis ottaa yhteyttä ajokorttiasiassa… No, ihan niin kovaa korttipeliä ei ole kirjastossa!