Kirjavan kirjan kuja

Nyt alkaa kirjastossakin kesäale! Poistokirjojen Heinämarkkinat Kouvolan Pääkirjaston eteisaulassa.

Siis ihan vaikka siinä heinän teon lomassa voisi piipahtaa kirjastoon ostamaan hakemassa kassillisen poistokirjoja.

1.7 alkaen ja kestää niin kauan ku tavaraa riittää!

Tarjolla on kevyttä kesälukemista 5€:lla kassillinen. Kirjaston muovikassiin saa kerätä niin paljon poistokirjoja kuin mieli tekee.

TERVETULOA PENKOMAAN!

Eilen, toinen päivä loman jälkeen, se tapahtui - kamala työtapaturma!

Laitoin kirjoja hyllyyn, niin AUTS!!! Hyllyn reunasta meni tikku sormeen. En minä sitä edes uskonut, että niin pääsi käymään. Kyllähän sellainen pisto keskarissa kaiken aikaa tuntui, mutta että jotain olisi mennyt sisään, niin en vaan nähnyt.

Vasta kotona, katse sen verran kirkastui, että näin paremmin. Siellähän oli melkoinen halko, oikein kynnen alla piilossa. Oikean käden keskisormessa  ja jos on oikea kätinen, niin mikä neuvoksi? Apujoukot kehiin. Pyysin poikaani näppärästi nykäisemään tikun irti. Vaan, siitä oli näppäryys kaukana, kun sohi sitä tikkua pinseteillä. Istuimme parvekkeella, auringon valossa ja teimme uuden työn jaon. Jos poika pitelisi suurennuslasia ja puhuisi minulle rauhoittavasti, niin minä yrittäisin vasurilla saada otetta siitä kamalasta tikusta. Hikisen ähellyksen jälkeen onnistuimme, Hurraa!

Voin vakuuttaa, että helpotti. Tikku kynnen alla on aika ikävä ja kun sen saa pois, niin kyllä hymyilytti.

Jos on lomalla pari viikkoa, niin siinä on ihan tarpeeksi. Sen jälkeen kun palaa työmaalle, niin on jo aika paljon, kun muistaa, missä on töissä. Puhumattakaan siitä, että muistaa ottaa työpaikan avaimet mukaan! Hyvä, onnistuin! Ei siis tarvinut paljoo työmaalla kysellä, onko oikeassa paikassa, vaikka kuin tuttuja naamoja näkyi. Toisaalta, olisihan ne voineet olla  vaikka sukulaisia, kun niitä tuli nähtyä loman aikana.

Sitten, on asia erikseen, että muistaa omat työtehtävänsä. Onneksi oli aika pehmeä lasku, sillä olin lehtisalivuorossa. Siellä sentään kerkesi ihan pikkasen miettimään, missä ollaan, mikä maa…eiku mikä on homman nimi. Kesken kaiken, siis oikeastaan iltavuoron tauolla pälkähti mieleen, että olisinkohan mahdollisesti sulkija? Olin! Kiva, ku huomasin ajoissa. Olisi ollut varsin ikävää lähteä kotiin ja jättää kirjasto auki, juma!

Niin, ihmettelen yleensä sitä, kuinka ihmiset voivat pitää lomiaan yhteen putkeen? Minulle jos sellainen kakku napsahtaisi, minua joutuisi viikon perehdyttämään…

Tämänvuotiset Dekkaripäivät ovat nyt ohi. Niin mukavaa siellä aina on, että kun kaikki on ohi, iskee sellainen pieni haikeus. Vuosi on taas odotettava, että pääsee seuravan kerran, ensi vuonna 11.-12.6.2010.

Tällä kertaa julistettiin uusi kirjoituskilpailu aiheena Murhattu mieli. Minusta erittäin mielenkiintoinen aihe ja uskoisin sen kirvoittavan monia kirjoittavia ihmisiä jälleen “murhaamaan”. Säännöt löytyvät täältä.

Perjantaina ohjelmaa siis oli muutakin, kuin Tohtori Kiminkinen. Oli mm.novellikilpailun palkintojen jako ja lukijan puheenvuoroa. Kirjailija Tuuli Rannikko kertoi mielenkiintoisista vaiheista pankkielämän koukeroissa.

Loppuillan illanviettoon meidät johdatteli Hercule Poirot.

Ohjelmassa oli Hercule Poirot-tietokilpailu.

Lauantaina oli vuorossa esikoisia…tässä mm. Matti Laine ja Mika Vehmersuu

Lisäksi varsin mielenkiintoista kuultavaa oli tutkija Jaana Venkulalta, joka kertoi työelämän venkuloista niin, että kyllä olikin Asiaa.

Kirjailija Tuuli T. Matintupa kertoi kirjoistaan Ritva Sorvalin haastattelemana. Tuli heti sellainen olo, että olisi nekin kirjat luettava

Niin lukematon määrä on lukemattomia kirjoja!

Eilen oli lääkäripäivä. Kävin ensin aamupäivällä oman tohtorin pakeilla, joka kehoitti viettämään juhlapäivää. Sanoin, että menen Dekkaripäiville

Kappas vaan, siellä oli heti alkuun lääkäri paikalla. Tohtori Kiminkinen paukutti tunnin verran niin täyttä asiaa, että heikompia varmasti, jos ei nyt ihan hirvittänyt, niin hengästytti. Kiusallisia taukoja ei tämän maalaislääkärin puheessa ollut.

Juttua tuli todella koko ajan ja liikettä myös. Siksi tämä kuva on tämmöinen, ainoa, jonka sain onnistumaan…(puolustukseksi mainittakoon, että en kuvaaja vaan kirjastotäti, hih..)

Mutta - kaikki kuulemani oli niin asiaa! Joka ainoa sana oli niin täyttä tavaraa, että het siltään allekirjoitan kaiken. Pidin siitä niin luontevan rehellisestä suoraan puhumisesta. Ihmisläheisestä, huumorin sävyttämästä totuuden sanasta. Tohtori Kiminkisen “ripitys” teki niin hyvää. Minä aion ainakin ottaa opikseni! Senkin, että selän takana puhuminen on sallittua, kun puhuu hyvää!

En edes yritä kertoa sitä kaikkea, mitä sieltä tuli, sillä se on täysi mahdottomuus. Kaikki mukana olijat ymmärtävät sen. Niitä mukana olijoita muuten piisasi ihan koko salin täydeltä.

Jälkeen päin juttelin monen kanssa, mutta erityisesti jäi mieleen keskustelu ystäväni Kirsin kanssa. Puhuimme siitä, miten mukavaa olisi jos olisi tuollainen oma lääkäri.

- Aina olisi jotain asiaa lääkärille…

- Niin, ja paranisi ihan pelkästä puheesta