Onneksi Suomen kesä on vähäluminen. Vettä tulee joskus enemmän ku kotitarpeiksi ja se on sanottava, ettei Kouvolan pääkirjasto kestä sitä! Juhani Kivikoskella on tullut pieni virhe sen kattorakenteen sunnittelun kanssa…
Kun oikein kunnolla ropisee vettä, niin kaikki kirjaston kattoikkunat pitävät iloista ropinaa, niin että hiljaisuus kirjastossa on silloin vain vitsi. Paitsi, että silloin ei kuule omia ajatuksiaan, ei myöskään soivia kännyköitä 
Kaikki, jotka ovat aisoineet Kouvolan kirjastossa silloin, kun on satanut, tietävät, että katto vuotaa! Se alkaa olla jo legenda. Kaikille niille, jotka minulta maailmalla vielä kyselevät:
-Vieläkö kirjaston katto vuotaa, niin vastaus on :
- VIELÄ!
Lehtisalissa…
Lasten osastolla…
Nyt alkaa kirjastossakin kesäale! Poistokirjojen Heinämarkkinat Kouvolan Pääkirjaston eteisaulassa.
Siis ihan vaikka siinä heinän teon lomassa voisi piipahtaa kirjastoon ostamaan hakemassa kassillisen poistokirjoja.
1.7 alkaen ja kestää niin kauan ku tavaraa riittää!
Tarjolla on kevyttä kesälukemista 5€:lla kassillinen. Kirjaston muovikassiin saa kerätä niin paljon poistokirjoja kuin mieli tekee.
TERVETULOA PENKOMAAN!
Eilen, toinen päivä loman jälkeen, se tapahtui - kamala työtapaturma!
Laitoin kirjoja hyllyyn, niin AUTS!!! Hyllyn reunasta meni tikku sormeen. En minä sitä edes uskonut, että niin pääsi käymään. Kyllähän sellainen pisto keskarissa kaiken aikaa tuntui, mutta että jotain olisi mennyt sisään, niin en vaan nähnyt.
Vasta kotona, katse sen verran kirkastui, että näin paremmin. Siellähän oli melkoinen halko, oikein kynnen alla piilossa. Oikean käden keskisormessa ja jos on oikea kätinen, niin mikä neuvoksi? Apujoukot kehiin. Pyysin poikaani näppärästi nykäisemään tikun irti. Vaan, siitä oli näppäryys kaukana, kun sohi sitä tikkua pinseteillä. Istuimme parvekkeella, auringon valossa ja teimme uuden työn jaon. Jos poika pitelisi suurennuslasia ja puhuisi minulle rauhoittavasti, niin minä yrittäisin vasurilla saada otetta siitä kamalasta tikusta. Hikisen ähellyksen jälkeen onnistuimme, Hurraa!
Voin vakuuttaa, että helpotti. Tikku kynnen alla on aika ikävä ja kun sen saa pois, niin kyllä hymyilytti.
Jos on lomalla pari viikkoa, niin siinä on ihan tarpeeksi. Sen jälkeen kun palaa työmaalle, niin on jo aika paljon, kun muistaa, missä on töissä. Puhumattakaan siitä, että muistaa ottaa työpaikan avaimet mukaan! Hyvä, onnistuin! Ei siis tarvinut paljoo työmaalla kysellä, onko oikeassa paikassa, vaikka kuin tuttuja naamoja näkyi. Toisaalta, olisihan ne voineet olla vaikka sukulaisia, kun niitä tuli nähtyä loman aikana.
Sitten, on asia erikseen, että muistaa omat työtehtävänsä. Onneksi oli aika pehmeä lasku, sillä olin lehtisalivuorossa. Siellä sentään kerkesi ihan pikkasen miettimään, missä ollaan, mikä maa…eiku mikä on homman nimi. Kesken kaiken, siis oikeastaan iltavuoron tauolla pälkähti mieleen, että olisinkohan mahdollisesti sulkija? Olin! Kiva, ku huomasin ajoissa. Olisi ollut varsin ikävää lähteä kotiin ja jättää kirjasto auki, juma!
Niin, ihmettelen yleensä sitä, kuinka ihmiset voivat pitää lomiaan yhteen putkeen? Minulle jos sellainen kakku napsahtaisi, minua joutuisi viikon perehdyttämään…
Tämänvuotiset Dekkaripäivät ovat nyt ohi. Niin mukavaa siellä aina on, että kun kaikki on ohi, iskee sellainen pieni haikeus. Vuosi on taas odotettava, että pääsee seuravan kerran, ensi vuonna 11.-12.6.2010.
Tällä kertaa julistettiin uusi kirjoituskilpailu aiheena Murhattu mieli. Minusta erittäin mielenkiintoinen aihe ja uskoisin sen kirvoittavan monia kirjoittavia ihmisiä jälleen “murhaamaan”. Säännöt löytyvät täältä.
Perjantaina ohjelmaa siis oli muutakin, kuin Tohtori Kiminkinen. Oli mm.novellikilpailun palkintojen jako ja lukijan puheenvuoroa. Kirjailija Tuuli Rannikko kertoi mielenkiintoisista vaiheista pankkielämän koukeroissa.
Loppuillan illanviettoon meidät johdatteli Hercule Poirot.
Ohjelmassa oli Hercule Poirot-tietokilpailu.
Lauantaina oli vuorossa esikoisia…tässä mm. Matti Laine ja Mika Vehmersuu
Lisäksi varsin mielenkiintoista kuultavaa oli tutkija Jaana Venkulalta, joka kertoi työelämän venkuloista niin, että kyllä olikin Asiaa.
Kirjailija Tuuli T. Matintupa kertoi kirjoistaan Ritva Sorvalin haastattelemana. Tuli heti sellainen olo, että olisi nekin kirjat luettava
Niin lukematon määrä on lukemattomia kirjoja!
Eilen oli lääkäripäivä. Kävin ensin aamupäivällä oman tohtorin pakeilla, joka kehoitti viettämään juhlapäivää. Sanoin, että menen Dekkaripäiville
Kappas vaan, siellä oli heti alkuun lääkäri paikalla. Tohtori Kiminkinen paukutti tunnin verran niin täyttä asiaa, että heikompia varmasti, jos ei nyt ihan hirvittänyt, niin hengästytti. Kiusallisia taukoja ei tämän maalaislääkärin puheessa ollut.
Juttua tuli todella koko ajan ja liikettä myös. Siksi tämä kuva on tämmöinen, ainoa, jonka sain onnistumaan…(puolustukseksi mainittakoon, että en kuvaaja vaan kirjastotäti, hih..)
Mutta - kaikki kuulemani oli niin asiaa! Joka ainoa sana oli niin täyttä tavaraa, että het siltään allekirjoitan kaiken. Pidin siitä niin luontevan rehellisestä suoraan puhumisesta. Ihmisläheisestä, huumorin sävyttämästä totuuden sanasta. Tohtori Kiminkisen “ripitys” teki niin hyvää. Minä aion ainakin ottaa opikseni! Senkin, että selän takana puhuminen on sallittua, kun puhuu hyvää!
En edes yritä kertoa sitä kaikkea, mitä sieltä tuli, sillä se on täysi mahdottomuus. Kaikki mukana olijat ymmärtävät sen. Niitä mukana olijoita muuten piisasi ihan koko salin täydeltä.
Jälkeen päin juttelin monen kanssa, mutta erityisesti jäi mieleen keskustelu ystäväni Kirsin kanssa. Puhuimme siitä, miten mukavaa olisi jos olisi tuollainen oma lääkäri.
- Aina olisi jotain asiaa lääkärille…
- Niin, ja paranisi ihan pelkästä puheesta
Taas on se aika vuodesta koittanut, kun päästään osallistumaan Dekkaripäiville! http://www.dekkaripaivat.fi/
Pitkästä aikaa voin osallistua niin, etten ole siellä “töissä”. Joka ikinen kerta olen kuitenkin ollut mukana, niin että siitä on tullut jo perinne. Pois ei voi olla. Niinpä olisi mukavaa, jos se muodostuisi monelle muullekin perinteeksi. Jotenkin kyllä tuntuu, että eräitten kohdalla niin on käynytkin, koska tapaan heitä vain ja ainoastaan kesäkuun ekalla viikonlopulla
Siispä kehoitankin kaikkia :
TERVETULOA KOUVOLAAN
5.-6.6.2009 Kouvolan teatterin tiloihin
nauttimaan Dekkaripäivistä!
Kun on saatu ihan itse lainat palautettua, niin sitten onkin vuorossa itse lainaaminen! Ei ihan niin helppoa kuin palauttaminen, sillä tämä toimenpide vaatii tunnusluvun! Se onkin ollut monille kynnyskysymys, sillä nykyajan tunnuslukujen viidakossa se ei ollenkaan houkuttele. Nyt on vain niin kiva juttu, että sen voi valita ihan itse Keksii heti niin helpon, että varmana pysyy mielessä. Sitä paitsi, jos on jo käyttänyt nettikirjastoa, niin siellä tarvitaan salasana ja voilá, se samainen salasana kelpaakin nyt tunnarina.
Me, varsin avulias henkilökunta, avustamme, neuvomme ja ohjaamme, ihan niin monta kertaa, kun tarvis vaatii. Lainausautomaatti kun tuppaa olemaan erityisen tarkka. Viivakoodi on osuttava juuri raon kohdalle, koska muualta se ei osaa sitä lukea. Kirja on jaksettava vetää ihan nurkkaan asti ja pidettävä siellä juuri niin kauan, kunnes saa luvan ottaa sen pois. Lupa tulee äänimerkillä ja näyttöön tulee OK. Muussa tapauksessa kone töräyttää virheäänen 
Useimmat ovat jo vanhoja tekijöitä, eikä se muuten katso ikää, vaan asennetta!
Vuoden alusta meillä on palautettu myös automaateilla. Siinä sitä onkin ollut sarkaa, niin työntekijöillä kuin asiakkaillakin. Sinänsä helppoa ja vaivatonta, tai niinhän sitä luulis… Päivästä päivään selittää asiakkaille, kuinka homma toimii ja kuinka se kirja palautetaan. Kysyy lukemattomia kertoja päivässä: Haluatteko käyttää palautusautomaattia?
Vastaukset ovat moninaisia! Siis niin ku aivan laidasta laitaan. Sitä joka haluaa käyttää, ei halua ja sitten ei oikein tiedä… Siinä on vaan hiukan luovittava. Suurin pelko(?) tuntuu ihmisillä olevan, että me jäädään työttömiksi(niin kuin pankeissa). On nyt lohdutettava, että meillä sitä hommaa piisaa yllin kyllin. Lainaus ja palautus on vain se näkyvin osa työstä.
Siis: Haluatteko käyttää palautusautomaattia? TERVETULOA! Meillä neuvotaan, saatte lämmintä opastusta, jos haluatte
Kirjojen muovittaminen on vaan semmoinen juttu, että sitä on päästävä tekemään aina välillä, muuten ei tuu mistään mitään.
On ollu niin paljon töitä, että millään ei saa tehtyä omia hommiaan. Koko ajan on sellainen olo, ettei riitä eikä jaksa. Sitten, jätin kaikki omat hommat ja livahdin sinne muovituksen pöydän ääreen.
Oli ilta, eikä ketään muita paikalla. Minä vaan muovitin, kirja toisensa jälkeen ja perkule, se tuntui ihanalta! Siis, kun ei juuri mitään tartte miettiä, sen kun vaan laittaa muovia kirjojen päälle, kaikessa rauhassa ja mitään ei tartte puhua, ei tartte hymyillä, ei naputtaa tietokonetta…
Kyllä teki hyvää ja hymyilytti! Taidan ottaa joku kerta uusiksi, sillä niin se oli virkistävää.
-
Kuis kujalla kurkkii
Lukutoukka